23.6.2015

Nikon 55 - 300mm objektiivi

DSC_0007

Mainitsin vähän aikaa sitten uusimmasta ostoksestani, joka on jo liimautunut minuun kiinni (no oikeastaan minä siihen!). Nikonin 55 - 300 mm linssi. Avattuani tuoreen paketin, sähläsin innostuksesta niin paljon, että objektiivi tippui sylistäni maahan ja sai aika kovankin osuman. Synkistelyn sijaan päätin kuitenkin, että se oli hyvän onnen isku.

Ja paljon hyvää siitä on seurannutkin. Tiiviistä yhdessäolosta huolimatta olemme viettäneet aikaa vain päiviä, mutta olen tehnyt jo muutaman terävän huomion sen toimivuudesta. Tällaisena vielä suhteellisen lapsen kengissä olevana bloggaajana arvostan linssin helppokäyttöisyyttä, kirkkaita värejä ja erinomaisia jälkiä jättäviä lähikuvia. Tarkentaja on nopea ja hintalaatusuhde oikein mainio!

DSC_0005

Näissä kamera-asioissa(kin) pätee kyllä se, että mitä enemmän oppii, sitä selkeämmin ymmärtää miten paljon opittavaa vielä on. Samaan syssyyn latasin vihoviimein myös kuvamuokkausohjelman Lightroomin, johon hermo meinaa mennä ja kovaa. Olen todella kärsimätön kaikkien uusien teknologiajuttujen oppimisessa, mutta kaiken kuulemani jälkeen tahdon silti oppia käyttämään Lightroomia, ja luotan, että joku kaunis päivä osaan käsitellä sillä kuvia like a pro. Tai edes alkeellisesti...

Saranda

Ota yhteyttä: tyhjaajatus@live.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti